Poliisi otti kiinni ilmastoaktivisti Greta Thunbergin, joka osallistui Elokapinan mielenosoitukseen – Mannerheimintiellä istuvia aktivisteja kannettu bussiin
Poliisi on ottanut kiinni Elokapinan mielenosoitukseen osallistuneita ympäristöaktivisteja, jotka ovat istuneet Mannerheimintiellä.
Yksi kiinniotetuista on ruotsalainen ilmastoaktivisti Greta Thunberg, joka piti puheen eduskuntatalon luona mielenosoituksen alussa.
– Mielenosoituksessa on ollut rauhallinen, hyvä tunnelma. Ei mitään väkivaltaa tai sellaista, Helsingin poliisin ylikomisario Heikki Porola kertoo STT:lle.
Hänen mukaansa paikalla on ollut kiinniottojen aikaan satoja ihmisiä.
Ympäristöliike Elokapina odottaa hallitukselta vastausta vaatimuksiinsa ympäristölle haitallisten valtiontukien lakkauttamisesta.
Porolan mukaan aktivistit eivät ole noudattaneet poistumiskäskyä, minkä vuoksi poliisi aloitti kiinniotot.
Mannerheimintielle pysähtyneessä mielenosoituksessa oli paikalla poliisin mukaan 1 000–2 000 ihmistä kello viiden aikaan.
Mielenosoittajat kertoivat tiedotteessaan aiemmin kulkevansa kohti Kaisaniemen liikenneympyrää, jossa he aikoivat estävät autoliikenteen kulun.
Mielenosoitus alkoi kolmelta iltapäivällä eduskuntatalon luona. Siellä puhui puoli neljän aikaan myös Thunberg. Hänen puheensa oli osoitettu Suomen eduskunnalle ja hallitukselle.
Poliisi tiedotti aiemmin, että Elokapinan mielenosoitus saattaa aiheuttaa liikennehaittaa Helsingissä tiistaina. Elokapina on kertonut tiedotteessaan antavansa tilaa raitiovaunuille ja hälytysajoneuvoille.
Kuva: Mikko Stig
Thunberg saapui eduskuntatalon edustalle aplodien saattelemana. Hän sanoi puheessaan, että sama järjestelmä, joka edistää ilmastokriisiä, edistää myös epätasa-arvoa ja kansanmurhia. Hän sanoi, että valtaapitävät yrittävät vaientaa ilmastoaktivistien vaatimukset vaarallisilla valheilla ja viherpesulla.
– Kuinka monta kertaa meidän pitää pysäyttää täysin elämämme näyttääksemme vallanpitäjille, että olemme tosissamme? hän kysyi.
Hän jatkoi kysymällä, kuinka monen ihmisen täytyy kärsiä ja kuolla ennen kuin vallanpitäjät ymmärtävät.
– Ei ole väliä, kuinka kovaa huudamme, he eivät kuule meitä, Thunberg sanoi.
Thunberg totesi, että joka vuosi maailma käyttää miljoonia euroja esimerkiksi teollisuuteen, joka vaarantaa ihmishenkiä ja maapallon peruselinehtoja.
Hänen mukaansa ilmastoaktivistit aikovat puolustaa ilmasto-oikeudenmukaisuutta globaalin solidaarisuuden nimessä.
– Jatkamme, kunnes vaatimuksemme ilmasto-oikeudenmukaisuudesta täyttyvät.
Thunberg lopetti puheensa kertomalla odottavansa innolla osallistumistaan alkavaan kulkueeseen.
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi