Kolumni: Menin kihloihin ja erosin kymmenessä minuutissa – Syy oli synkkä

Kymmenessä minuutissa ehtii tavata naisen, mennä tämän kanssa kihloihin ja erota.

Sen huomasin jokin aika sitten eräässä ravintolassa, jossa nuori nainen oli joutunut itseään vuosikymmeniä vanhemman miehen iskuyritysten kohteeksi.

Vähemmän yllättäen herra ei saanut tunteilleen vastakaikua, mutta yritys oli silti kova.

Niin kova että ”mahtavista tisseistään” kuuluvat kehut saanut nainen otti muutaman askeleen sivummalle ja kysyi kaikista asiakkaista minua, hänelle siis aivan uppo-outoa henkilöä, auttamaan ahdistelijan karkottamisessa.

Vain minuutin tuttavuuden jälkeen sovimmekin olevamme kihloissa, sillä arvelimme vikittelijän luovuttavan vasta, kun hän voi olla satavarma iskuyrityksensä epäonnistumisesta.

Oikeassa olimme: mies vaihtoi baaria, nainen sai jatkaa iltaansa rauhassa ja minä sain urotyöstäni kiitoksena lonkeron.

^{Kummallista kyllä}, nimenomainen lonkero maistui katkeralta. En nimittäin voinut olla miettimättä, millaista häirintää naiset joutuvat kokemaan niin yössä kuin arkisessa aherruksessakin.

Tai eihän se nyt mitenkään uutena asiana tullut, koska viimeistään vuonna 2017 alkaneen #metoo-liikehdinnän myötä jokaisen uutisia vähääkään lukeneiden pitäisi ymmärtää, kuinka yleistä häirintä on.

Silti sitä vaan haluaa ummistaa silmänsä totuudelta ja pahimmillaan hiljaisesti hyväksyy epäasiallisen käytöksen.

Kyllä, se on hyväksymistä, jos esimerkiksi nauraa mukana, kun työpaikan vakihenkilökunnan jäsen pyytää ihanan viattomasti kesätyöntekijää purjehtimaan, kun kerran on niin hyvät purjeetkin.

Kenenkään ei tule joutua kuuntelemaan moista roskaa, eikä sitä varsinkaan tule perustella sillä, että ”kun tuo Kyösti-Jouni nyt vaan on tuollainen, ei se mitään pahaa tarkoita.”

Jokainen voi miettiä, menisikö sama perustelu läpi vaikkapa työpaikalta varastamisen kohdalla.

^{Voi ahdistelua} toki ymmärtää muutenkin kuin vain hiljaisesti hyväksymällä.

Klassikkoperusteluja ovat liian paljastava pukeutuminen ja ”no kun voi miestäkin ahdistella”.

Aivan, kyllä voi ja ihan yhtä väärin miesten kokema häirintä on. Voin kokemuksesta sanoa, ettei ole mieltä ylentävää kuulla, kuinka päihtynyt nainen voisi olla äitini ja siten luonnollisesti täysin sopivaa seuraa. Miehiin kohdistuva häirintä vain on huomattavasti harvinaisempaa kuin naisiin kohdistuva, siksi siitä myös puhutaan vähemmän.

Jos et minua usko, niin usko edes Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tasa-arvobarometria vuodelta 2017, minkä mukaan seksuaalista häirintää kahden viime vuoden aikana oli kokenut 39 prosenttia naisista ja 17 prosenttia miehistä. Ero on huomattava, aivan kuten ovat fysiikassakin: minulle kokemani ahdistelu on lähinnä kiusallista, naisille se voi koko- ja voimaerojen takia olla jopa uhkaavaa.

^{Monta asiaa} minussa on varmasti vialla, myönnän sen, mutta naisia en ole koskaan ahdistellut.

Viaton en silti ole minäkään, sillä en aina ole puuttunut näkemääni tai kuulemaani sikailuun ja tehnyt siten selväksi, ettei tämä peli nyt vetele.

Syykin on selvä, en ole halunnut menettää kasvojani ”äijien” silmissä. Olen siis asettanut itseni naisten yläpuolelle, hävettää oikein.

Niin kauan kun emme yksiselitteisesti tuomitse seksuaalista häirintää ja ahdistelua, joutuvat siitä kärsimään niin naiset kuin miehetkin. Kunpa sen ei tarvitsisi olla niin.