RKP jätti kantansa käännytyslaki-mietintöön yhä auki – SDP:n eduskuntaryhmän enemmistö hyväksyi mietinnön
Hallituspuolue RKP:n eduskuntaryhmä haluaa edelleen jatkaa sisäistä keskustelua kannastaan hallintovaliokunnan mietintöön niin sanotusta käännytyslaista.
Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Otto Andersson sanoi, että koska mietintö tuli niin myöhään eilen, siihen liittyi vielä kysymyksiä, joihin halutaan perehtyä. Lisäksi osa RKP:n kansanedustajista oli tänään etänä, ja ryhmän johto haluaa, että kaikki ovat fyysisesti paikalla, kun keskustelua jatketaan. Seuraava ryhmäkokous on torstaina.
Andersson ei avannut ryhmän sisäistä keskustelua turvatakseen työrauhan, mutta kertoi, että ryhmän harkinta liittyy poikkeuslain toiseen käsittelyyn, joka on näillä näkymin perjantaina. Hän ei kertonut, kuinka moni RKP:ssä vastustaa lakia kantansa jo kertoneen Eva Biaudet'n lisäksi.
Käännytyslaki on poikkeuslaki, joten se pitää hyväksyä perustuslain säätämisjärjestyksessä. Perjantaina täysistunnossa äänestettäisiin ensin lain julistamisesta kiireelliseksi viiden kuudesosan enemmistöllä. Tämän jälkeen lakiesitys voitaisiin hyväksyä kahden kolmasosan enemmistöllä.
RKP:llä ei ole tällaisessa asiassa ryhmäkuria.
– Yleensä päädymme aika lailla yhtenäiseen linjaan siitä huolimatta, sanoi RKP:n puheenjohtaja Anders Adlercreutz.
Suurimman oppositiopuolueen SDP:n eduskuntaryhmä hyväksyi aamupäivän kokouksessaan hallintovaliokunnan mietinnön käännytyslaista.
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtajan Tytti Tuppuraisen mukaan ryhmässä on jäseniä, joiden näkemykset poikkeavat ryhmän yhteisestä kannasta. Jäsenillä on mahdollisuus hakea lupaa käyttäytyä äänestystilanteessa toisin.
Tuppuraisen mukaan näitä lupia haetaan ja ne käsitellään tällä viikolla.
Hän ei avannut sitä, kuinka moni SDP:n kansanedustajista ei tue käännytyslakia.
– Aivan selvää on, että laaja ryhmän enemmistö tukee tätä lakia ja haluaa meille toimivat välineet suojautua Venäjän hybridivaikuttamiselta, turvapaikanhakijoiden välineellistämiseltä, ja sen enemmistön kannan mukaisesti me nyt toimimme, Tuppurainen sanoi toimittajille eduskunnassa.
SDP:n ryhmä ei enää tänään äänestänyt kannasta hallintovaliokunnan mietintöön. Tuppuraisen mukaan ryhmällä oli ollut voimassa ryhmän kanta, joka oli ehdollinen perustuslakivaliokunnan tekemälle jälkitarkastukselle ja sille, että perustuslakivaliokunnan huomiot sisällytetään hallintovaliokunnan mietintöön.
– Ja kun näin on, niin kanta ikään kuin aktivoitiin tänään. Tämä muodostui ryhmän päätökseksi. Eli meillä on tästä selkeä ryhmän yhteinen päätös tukea tätä itärajan rajaturvallisuuslakia, Tuppurainen sanoi.
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi