Gynekologin mielestä eräästä raskautumiseenkin vaikuttavasta tekijästä on tullut tabu osalle lääkäreistä: "Jos potilas siitä suuttuu, en voi sille mitään"

Heti haastattelun alusta asti on selvää, että gynekologi Johanna Sirenne-Raiviolla sekä nauru että itku ovat herkässä.

Ensimmäisen kerran kyyneleet kihoavat silmiin, kun puheeksi tulevat hänen tyttärensä ja pieni tyttärentytär. Sirenne-Raivio ei voi vieläkään kertoa herkistymättä vuosien takaisesta arkisesta hetkestä, jolloin hän imetti kuopustaan ja seurasi samalla kahden isomman lapsensa leikkejä.

– Tuntui, että kerta kaikkiaan pakahdun siinä hetkessä onneen. Ja nyt isoäitinä saan kokea aivan samat tunteet uudestaan.

Toisen kerran ääni murtuu, kun Sirenne-Raivio kertoo elämän toisesta kääntöpuolesta, omasta vakavasta sairastumisestaan. Se kirkasti, mikä arjessa on tärkeää, mutta oli myös pyöräyttää työuran uuteen suuntaan.

Jo lapsena Sirenne-Raivio tiesi, mikä hänestä tulee isona: lääkäri.

– Tykkäsin tehdä käsitöitä ja ajattelin, että haluan tehdä työksenikin jotain konkreettista. Tietysti myös ihmisten auttaminen tuntui tärkeältä.

^{Lukion jälkeen} hän vietti – isän pienestä vastustuksesta huolimatta – välivuoden, pänttäsi lujasti pääsykokeisiin ja pääsi ensi yrittämällä Tampereen yliopiston lääketieteelliseen.

Muutama vuosi myöhemmin Sirenne-Raivio palasi takaisin kotikaupunkiinsa Lappeenrantaan moni asia muuttuneena: taskussa olivat tuoreet lääkärin paperit, käsipuolessa Tampereelta löytynyt Jari-puoliso ja vatsassa perheen esikoistytär.

Ajatus gynekologiaan erikoistumisesta alkoi kirkastua vasta terveyskeskuksessa yleislääkärin työtä tehdessä. Silloisessa omalääkärimallissa potilaita oli kirjaimellisesti vauvasta vaariin, mutta erityisesti naisten huolien ratkominen tuntui heti alusta asti luontevalta ja mukavalta.

– Gynekologin työssä hoidettavana on koko naisen elämänkaari. Halusin päästä myös leikkaamaan, joten sairaalalääkärin työ tuntui houkuttelevalta, Sirenne-Raivio kertoo.

Intensiivinen sairaalatyö osoittautui kiinnostavaksi mutta rankaksi, ja gynekologiuran alkuvuodet olivat tasapainoilua perheen ja työn välillä.

Sirenne-Raivio muistelee päätään pyöritellen silloisia gynekologien päivystysvuoroja, jotka saattoivat alkaa perjantaina oman normaalin työpäivän jälkeen ja jatkua maanantaihin, jonka jatkoksi tehtiin vielä oma normaali työpäivä.

– Asuttiin käytännössä sairaalassa koko viikonloppu.

^{Päätös kypsyi} lopulta varsin nopeasti: Sirenne-Raivio asetti oman ja perheen hyvinvoinnin etusijalle ja vaihtoi julkisen puolen työt yksityisvastaanottoon pian erikoislääkäriksi valmistumisensa jälkeen.

Vaihdosta hän ei ole katunut päivääkään. Nykyisin hän pitää vastaanottoa Lappeenrannassa Felicitas Mehiläisessä, joka on erikoistunut lapsettomuushoitoihin.

Vaikka perustyö on pysynyt samanlaisena, paljon on myös muuttunut kolmessa vuosikymmenessä. Ainakin kynnys lääkäriin lähtöön vaikuttaa madaltuneen: nuoria saattaa esimerkiksi huolestuttaa valtavasti pienikin vuotohäiriö, vanhemmat asiakkaat taas toivovat yhä useammin helpotusta vaihdevuosioireisiin.

Sirenne-Raivio pitää hyvänä, että ihmiset uskaltavat hakea apua. Toisinaan hänestä kuitenkin tuntuu, että lääketieteeltä odotetaan ratkaisua aivan kaikkeen. Esimerkiksi ikääntymiseen liittyvät tavanomaiset muutokset tuntuvat yllättävän osan.

– Kaikkien oireiden hoitaminen ei kuitenkaan ole aina mahdollista eikä edes tarpeen, hän muistuttaa.

^{Joskus asioista} on sanottava potilaalle hyvin suoraankin. Esimerkiksi ylipainosta on tullut Sirenne-Raivion mukaan osalle lääkäreistä tabu, jota ei uskalleta enää ottaa puheeksi potilaan kanssa.

Näin siitäkin huolimatta, että ylipainolla on kiistatta vaikutusta esimerkiksi raskautumiseen ja syntyvän lapsen terveyteen.

– Tietenkin asioista pitää puhua korrektisti mutta reilusti. Jos potilas siitä minulle suuttuu ja ei halua enää tulla vastaanotolleni, en voi sille mitään. Koen velvollisuudekseni lääkärinä kertoa faktat niin kuin ne ovat.

Erityisen palkitsevaa Sirenne-Raiviolle on lapsettomuuspotilaiden hoitaminen. Parhaimmillaan vastaanotolla katsellaan hoitojen avulla syntyneiden lasten koulukuvia vielä vuosienkin jälkeen.

– Potilaiden kiitollisuus lämmittää, se on niin käsin kosketeltavaa.

Kaikki eivät kuitenkaan lasta saa, vaikka kuinka hoidettaisiin. Erityisen riipaisevalta se voi tuntua, jos lapsitoiveeseen havahtuu liian myöhään.

Sirenne-Raivion mukaan yllättävän moni esimerkiksi luulee edelleen, että 43–45-vuotiaat saisivat lapsia tuosta noin vain. Mielikuviin saattavat vaikuttaa esimerkiksi julkisuudessa esillä olevat iäkkäämmät äidit.

– On vähän karua sanoa potilaalle, että juna meni jo. Toki monia voidaan auttaa lahjasukusoluilla, vaikka oma hedelmällisyys olisi jo hiipunut.

Siksi Sirenne-Raiviolla on kaikille kolmikymppisille painokas mutta lempeästi lausuttu viesti: jos haluat lapsen, älä jää odottamaan, että oma elämä on täydellinen taloineen, töineen ja autoineen. Lapsen kanssa pärjää hyvin keskeneräisessäkin maailmassa.

Sama viesti koskee niin naisia kuin miehiä.

– Vastaanotolla tulee joskus ilmi katkerastikin, kuinka nainen olisi halunnut lasta, mutta mies on toppuutellut, että ehditäänhän tässä vielä myöhemmin. Ei välttämättä ehditä.

^Toisaalta Sirenne-Raivio muistuttaa, että moni mies jää vasten tahtoaan ilman lasta, jos sopivaa kumppania ei löydy. Itselliset naiset ja naisparit voivat saada lapsen lahjasiittiöillä, mutta yksinäisillä miehillä tai miespareilla vastaavaa mahdollisuutta ei ole.

– Joskus mietin, mihin tämä johtaa. Vääristyykö yhteiskunta jotenkin, jos suuntaus on tämä.

Sirenne-Raivio on joutunut katselemaan terveydenhuoltoa myös potilaan roolista, sillä hän sairastui itse muutama vuosi sitten vakavasti.

Niin kävi, vaikka hän oli hoitanut kehoaan legendaarisen tanssinopettajan Sonja Tammelan balettikoulun kasvattina kuin arvokkainta temppeliä: syömällä hyvin, liikkumalla paljon, huolehtimalla palauttavista yöunista.

Sirenne-Raivio ei halua avata tarkemmin julkisuudessa sairauttaan, mutta koettelemus oli liikutuksesta päätellen kova. Täysin salassa hän ei ole sairastumistaan pitänyt vaan on kertonut joillekin potilailleen kokemuksistaan.

– Olen halunnut helpottaa heidän oloaan kertomalla, että olen käynyt läpi saman. Vertaistuella on valtava voima.

^{Vaikka Sirenne-Raivio} sanoo olleensa aina hyvä elämään hetkessä, sairaus kirkasti sitä entisestään. Siksi kaikki kiinnostavat asiat tehdään nyt ja mieluisat matkat varataan heti, ei vasta eläkepäivillä.

Hän katsoo itseään ja elämäänsä myös aiempaa armollisemmin, vaikka hankkikin toivuttuaan oman personal trainerin kannustamaan entistä tavoitteellisempaan liikuntaan.

– En suostu enää murehtimaan pienistä asioista. Mitä sillä on väliä, jos kotona eivät kaikki kaapit ole järjestyksessä tai lattiat imuroitu.

Pysäyttävä kokemus sai pohtimaan myös nykyisen työn mielekkyyttä. Sirenne-Raivion haaveissa on ollut tehdä lääkärin työtä siellä, missä sitä kenties eniten tarvitaan: kriisialueilla ja kehitysmaissa. Se kuitenkin kuljettaisi hänet pois rakkaiden läheisten luota ja toisi elämään aivan toisenlaista stressiä.

– Juuri nyt tykkään nykyisestä työstäni kauheasti. Mutta en silti sano, että tämä oli tässä, vaan haluan ajatella, että voin vielä oppia paljon uutta lisää. Menen vuosi ja hetki kerrallaan, ja katson, mitä vastaan tulee.

Saattaa kuulostaa kliseeltä, mutta Sirenne-Raiviolle parasta työssä ovat potilaat. Vuosikymmenten kokemus on tuonut työhön varmuutta ja tuttujen potilaiden kanssa jutellaan paljon muustakin kuin itse vaivasta. Tutuksi tulleelle gynekologille saatetaan Sirenne-Raivion mukaan uskoutua hyvinkin vakavista asioista.

– Moni potilas on sanonut, että olen heille enemmän terapeutti kuin lääkäri. Se tuntuu kunnianosoitukselta.

^{Sosiaalisuuden} vastapainoksi Sirenne-Raivio myöntää kaipaavansa vapaa-ajalleen hetkiä, jolloin ympärillä on pelkkää hiljaisuutta. Sitä tarjoavat esimerkiksi vaellusretket eri puolilla maailmaa sekä kesällä hankittu mökki, joka on oikeastaan kaikkea muuta kuin alkujaan piti olla.

– Olin aina ajatellut, että pitää olla autotie perille asti ja sähköt. No, nyt meillä on mökki saaressa ja aggregaatti tuottaa sähkön. Siellä on ihan mahdottoman ihana puuhastella, Sirenne-Raivio naurahtaa.

Vaikka hiljaiset viikonloput mökkisaaressa ovat odotettuja, viikonpäivistä parhaat ovat keskiviikko, torstai ja sunnuntai. Torstaisin ja sunnuntaisin neljä sukupolvea kokoontuu yhteiseen videokokoukseen vaihtamaan viikon kuulumiset.

Keskiviikko on kuitenkin vielä omaa luokkaansa. Silloin Sirenne-Raivio lähtee töistä vähän aiemmin ja hakee 2-vuotiaan tyttärentyttärensä päivähoidosta. Kaksikon matka jatkuu kotiin, leikkipuistoon tai vaikkapa Sirenne-Raivion vanhempien kanssa kahvittelemaan.

Näistä yhteisistä hetkistä hän ei suostu tinkimään mistään hinnasta.

– Lapset ovat ehdottomasti paras asia elämässäni.