Puolustusministeri torppasi entisen kaviaaritehtaan myynnin venäläisille Ilomantsissa
Puolustusministeri Antti Häkkänen (kok.) on tehnyt kolme kielteistä lupapäätöstä EU- ja Eta-maiden ulkopuolelta tulevien ostajien kiinteistöhankinnoissa, kertoo puolustusministeriö tiedotteessaan.
Kielteisten päätösten kohteina ovat yksi kiinteistökauppa Ilomantsissa ja kaksi kiinteistökauppaa Sotkamossa. Ministeriön mukaan Ilomantsin kaupassa ostajana on yritys, jossa on osin venäläistä omistusta.
Puolustusministeriö perustelee Ilomantsin kaupan torppaamista sillä, että kohdetta voitaisiin hyödyntää tavalla, jonka voidaan arvioida vaikeuttavan maanpuolustuksen järjestämistä, alueellisen koskemattomuuden valvontaa ja turvaamista sekä kansallista turvallisuutta.
Ylen mukaan kyseessä on Ilomantsin keskustan kupeessa sijaitseva entinen kaviaaritehdas. Sen oli ostanut venäläisen Oleg Fokinin omistama yritys. Fokin on Petroskoin kaupunginvaltuuston entinen puheenjohtaja.
Kiinteistö sijaitsee Ilomantsin keskustan lähellä Särkkäpellontiellä, ja matkaan Venäjän rajalle on parikymmentä kilometriä.
Viime kesänä Karjalainen uutisoi, että aiemmin Caviar Empirik Oy:n sampikasvattamona toiminut halli on myyty venäläiselle Oleg Fokinille. Kauppahinnaksi kerrottiin puoli miljoonaa.
Caviar Empirikin sampikasvattamo ja kaviaaritehdas lopetti toimintansa vuonna 2015 jättäen jälkeensä jättivelat ja monimutkaisen konkurssipesän.
Venäläislähtöiset kaviaariyrittäjät olivat saaneet rahoitusta venäläisiltä sijoittajilta, kuten oligarkki Alexander Mamutin perustamasta yrityksestä. Tämä myi saatavansa edelleen venäläiselle perintäyritykselle, joka tuomittiin Venäjällä kavalluksesta. Tehdas ei koskaan tuottanut kaviaaria.
Ilta-Sanomien torstaiaamuna julkaiseman uutisen mukaan uusimman kaupan kohteena olivat romahtanut teollisuushalli, taloushalli ja pientalo. Kiinteistöt ovat erittäin huonossa kunnossa, ja niihin on tehty ilkivaltaa.
Fokin kertoi viime kesänä Ylelle, että heidän insinöörinsä on keksinyt sähkögeneraattorin, joka hänen sanojensa mukaan tuottaa ilmaiseksi sähköä. Ilomantsista ostettuja tiloja oli Fokinin mukaan suunniteltu tuotantolaitokseksi, johon generaattorien tuotanto siirretään.
Ilomantsin niin sanottu kaviaaritehdas ei koskaan tuottanut kaviaaria. Sen käänteitä on seurattu vuosien varrella paljon Karjalaisenkin palstoilla. Kuva: Helena Romppanen
Sotkamon päätösten kohdalla kyse on siitä, että hakija ei ole täyttänyt velvollisuuttaan tietojen toimittamisesta puolustusministeriölle lupaprosessin aikana.
Sotkamossa sijaitseva kiinteistön määräala on myyty kahdesti saman omistajan eri yritysten välillä. Kyseiset yritykset omistaa Britanniaan rekisteröity säätiö, jonka toisena vastuuhenkilönä on lisäksi EU- ja Eta-maiden ulkopuolelta tuleva henkilö.
Päätökset perustuvat lakiin, joka säätelee EU- ja Eta-maiden ulkopuolisten kiinteistökauppoja Suomessa.
Muokattu 11.1.2024 kello 8.45: Lisätty tietoja kohteesta, jonka myynnin puolustusministeri Häkkänen esti Ilomantsissa.
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi