Elokuva-arvio: Kohuttu muotokuva Trumpista on pirullisen loistava mielenavaus rahasta ja vallasta

The Apprentice

★★★★

Ohjaus Ali Abbas. Rooleissa: Sebastian Stan, Jeremy Strong, Maria Bakalova ja Martin Donovan.

New York, vuosi 1973. Nuori kiinteistökeinottelija Donald Trump tapaa seurapiiriravintolassa legendaarisen, pelätyn ja maineeltaan arveluttavan sekä täysin häikäilemättömän juristin Roy Cohnin (1927–1986). Cohn – mafiosojen, rahamiesten ja presidenttien kaveri – tykästyy jostain syystä Trumpiin ja ryhtyy opettamaan hänelle rahan sekä vallan saloja.

^Parempaa ja pahempaa oppi-isää ei 27-vuotias Trump olisi voinut itselleen saada ja nyt Cohnin oppien perillemenoa on saatu ihmetellä koko maapallolla. Sillä juuri Cohn opetti Trumpille kaiken sen röyhkeyden, pöyhkeyden, hyökkäävyyden ja itsekkyyden, jolla mies on mainetta sekä mammonaa tahkonnut.

Trumpissa on toden totta aineksia elokuvaan. The Apprentice perustuu tunnettuihin tosiasioihin, mutta toki sen henkilökuvissa on draamaa ja fiktiota.

Itse tarinan rajaus on nerokas, sillä juuri Roy Cohnin tapaaminen mullisti Trumpin elämän ja teki hänestä sen, mitä hän nyt on. Naisten rooli elokuvassa on yhtäläinen sen suhteen, mikä merkitys ja arvo heillä on Trumpin elämässä. Siis pelkkä välinearvo.

^Kerronta pysyy ytimekkäänä, sillä turhia tapahtumia ja ylimääräisiä roolihahmoja vältellään taidolla. Tiiviin tarinoinnin ansiosta huomio keskittyy oppi-isän ja oppipojan keskinäiseen suhteeseen sekä siihen, miten tuo suhde kehittyi.

Trump todellakin sisäisti – sekä jatkojalosti – kolmea Cohnin perusoppia: älä myönnä mitään, hyökkää aina ja väitä hävitessäkin olevasi voittaja.

Tämä moraalittomuuden kolmiyhteys toimii niin isoilla kuin pienemmilläkin trumpeilla. Päähenkilössä voikin halutessaan nähdä häivähdyksiä vaikkapa eräästä viiksekkäästä pankkiirista tai jäähallistaan kuuluisasta ex-purjehtijasta.

^Kuvauksessa hyödynnetään käsivaraa ja siten luodaan dokumentaarisuutta. Ajankuva 1970-luvun New Yorkista on uskottavaa, vaikka olisikin todellisuudessa Kanadassa kuvattua.

Taidokkaasti valittu musiikki soljuu kohtauksien sisällä ja yllä, tuoden elokuvaan rytmiä ja monitasoisia värinöitä.

Vaikuttavan elokuvan kruunaa kaksi näyttelijää vähintäänkin Oscarin arvoisilla suorituksillaan. Sebastian Stan tekee ällistyttävän muuntautumisen Trumpina. Alun hieman epävarma nuori aikuinen kasvaa oppi-isän moraalittomuuden myötä, tulee röyhkeämmäksi ja ilkeämmäksi. Tämän Trumpin psykologisen muodonmuutoksen Stan tekee valkokankaalla taidolla ja tunteella, upeasti.

Roy Cohnia näyttelevä Jeremy Strong antaa kasvot ja mielen kierolle pahuudelle. Strong kehittää rooliaan esikuvansa mukaan kohti sairaan kipeää loppua ja kaksi viimeisintä kohtaamista Trumpin roolihahmon kanssa ovat huikeaa katsottavaa. Paha saa palkkansa, toden totta, mutta itseään pahemmalta.

^{The Apprentice} on pirullisen taidokas aikamme kuva sekä ihmiskunnan mielikuva. Tämä äärimmäisen itsekeskeinen aika tuottaa ja ruokkii epäsosiaalisia persoonallisuuksia. Katsokaamme peiliin ja ympärillemme.

Ekstroverttejä, huomionhaluisia, narsistisia, yliherkkiä ja ilkeitä pakkomenestyjiä on kaikkialla, yhä enemmän, yhä vain enemmän. Ikävä kyllä näitä rahavallan ruokkimia narsisteja – kiukuttelevia vauvasetiä – valikoituu myös valtiojohtajiksi.

Oleellista hienossa The Apprentice -elokuvassa onkin, ettei se kerro vain Trumpista ja Amerikasta. Ei todellakaan.

Päähenkilön pöyristyttävässä persoonassa, ennakoimattomissa toimissa, röyhkeässä ajattelussa ja häikäilemättömissä teoissa on läsnä tämä aika, tämän ajan arvot, tämä ihmisten maailma ja me.

Sillä Trumpia ja hänen kaltaisiaan ei olisi ilman meitä. Me äänestämme ja tuemme näitä kaiken maailman trumpeja niin Yhdysvalloissa, Venäjällä, Euroopassa kuin Suomessakin. Me, niin sanotut tavalliset ihmiset.

Kun hyvinvointivaltion ilmaiseksi kouluttama ja huolehtima kansalainen toteaa omasta yhteiskuntavastuustaan ”Kun olet tehnyt sen rahan, se on sun rahasi”, on meidän kaikkien syytä pysähtyä tämän trumpmaisen kommentin äärelle.

Ja vähän helkkarin pitkäksi toviksi.