Kimmo Nevalainen on on arvioinut paikallista teatteria neljällä vuosikymmenellä – Paluumuuttaja koki 1990-luvun Joensuussa kulttuurishokin

Viisi tuntia 40 minuuttia.

Se on kestoltaan pisin ja samalla mieleen jäänein teatteriesitys, jonka kulttuuritoimittaja Kimmo Nevalainen, 64, on Karjalaisen lukijoille arvioinut.

Kyse on Suomen taiteellisen metsäteatterin esityksestä Karamazovin veljekset. Vuonna 2015 ilmestyneessä kritiikissä hän vertaa kokemusta vaellukseen Kreetalla sijaitsevassa Samarian rotkossa – teatteriesitys vei pidempään kuin noin 16 kilometrin mittainen louhikkoinen patikkareitti. Välillä yleisö kiersi outokumpulaista Teatteri Kiisua ympäri näyttelijöiden mukana.

– Ensimmäisen puolen tunnin jälkeen mietin, kävelenkö ulos. Esitys oli tehty olemattomilla rahoilla ja tunteen palolla. Se oli kekseliäs, poikkeuksellinen.

^{Nevalainen ei käy} arvailemaan, montako teatterikritiikkiä hän on maakuntalehteen kirjoittanut. Toisella sadalla ollaan joka tapauksessa pitkälti.

Viimeiset Nevalaisen kirjoittamat arviot ilmestyivät vuosi sitten marraskuussa. Viestikapula on siirretty nuoremmalle polvelle hyvissä ajoin, sillä Nevalainen on jäämässä pian eläkkeelle. Karjalaisen vahvuudesta hän poistuu viimeistään helmikuussa, kun virallinen eläkeikä alkaa.

^{Nevalainen avasi} Karjalaisen toimituksen oven ensimmäistä kertaa 10. elokuuta vuonna 1990. Toimitus sijaitsi tuolloin vielä Torikadulla Joensuun keskustassa.

Pielisjärveltä lähtöisin olevan Nevalaisen aikaisempi työpaikka oli Kauppalehdessä Helsingissä. Kolmekymppinen maakunnan paluumuuttaja koki kulttuurishokin.

– Tuntui kuin 1960-luvulle olisin tupsahtanut. Hierarkisuus ja johtaminen olivat ihan toista. En nyt ihan mahahaavaa saanut, mutta lääkärin määräämät lääkkeet piti syödä.

Kulttuuritoimituksessa työparina oli viime talvena edesmennyt Ritva Väisänen. Nevalainen muistaa hänet helposti syttyvänä persoonana, joka osasi arvostaa nuoremman kollegansa tekemisiä.

^{Nevalainen oli seurannut} vuosikaudet pääkaupungin runsasta teatteritarjontaa, joten pian hän istui katsomassa joensuulaista teatteria.

– Kontrasti tuntui aika isolta. Mietin, miksi näyttämöllä pitää tuolla tavalla tömistellä. Muistaakseni vähän lieventelin kyllä sanomisiani, ettei heti mene riitelyn puolelle.

Eikä ole mennyt. Kaikki eivät varmastikaan ole Nevalaisen näkemyksistä pitäneet, mutta sanasotaan hän ei tunnusta ajautuneensa kenenkään kanssa.

Vuosikymmenten mittaan paikalliseen kulttuuriväkeen on syntynyt väistämättä suhde. Kun samaan aikaan tehtävänä on arvioida ihmisten taiteellista panosta, voi työnteko olla trapetsilla taiteilua. Vai onko?

– Minä teen omat työni, ja muut tekevät omansa. Päätin, etten tee töitä Jokelassa tai Sointulassa eikä minua kiinnosta, mitä siellä minusta puhutaan. Toistaiseksi kaikki ovat kaupungilla tervehtineet.

^{Arviot eivät ole} tekijöitä vaan lukijoita varten. Tästä ohjenuorasta Nevalainen on pyrkinyt pitämään kiinni.

– Sellaisia kritiikkejä on ollut kivointa tehdä, joissa on sekä kiitettävää että huomautettavaa. Pelkkää haukkumista on ollut ikävä kirjoittaa, mutta niinkin on joskus ollut pakko tehdä.

Harrastajateatterin kohdalla Nevalainen tekee poikkeuksen. Siinä yksittäisiä tekijöitä ei koskaan lytätä, kuuluu hänen toinen ohjenuoransa.

Useamman kerran lukija on jälkeenpäin soittanut Nevalaiselle ja kertonut, että minä olin muuten ihan samaa mieltä.

Omat tunnetilat ovat väistämättä olleet katsomossa mukana. Nevalainen muistaa lauantaisen iltapäivän, jona hän kuuli äitinsä kuolleen pitkäaikaiseen sairauteen. Muutaman tunnin kuluttua hän istui teatterikatsomossa.

– Siinä piti sanoa muutaman kerran itselle, että keskity, älä anna ajatusten harhailla. Kirjoitin kritiikin valmiiksi. Sen jälkeen oli aikaa miettiä asioita.

^{Kimmo Nevalainen on} tehnyt Joensuussa töitä kymmenen teatterinjohtajan aikana. 1990-luvun alussa johdossa oli Heikki Mäkelä, eläkkeelle hän jää Iiristiina Varilon seuraajaksi valitun Sarianne Tursaksen aikakaudella.

– 1990-luvun alun lamassa Mäkelä piti henkilökunnastaan huolta. Iiristiina Varilolla oli pitkä kausi, ja hän rauhoitti tilannetta, joka talossa oli aikaisemmin ollut, Nevalainen erittelee.

Urallaan Nevalainen on seurannut tiiviisti myös Joensuun kaupunginorkesteria, jonka toimintaa on vuosien varrella uhattu typistää miten milloinkin.

Toimittajan suulla pitää puhua taidelaitosten puolesta, Nevalainen näkee.

– Instituutiota pitää puolustaa, koska se tuottaa hyvinvointia ihmisille. Mutta jos hölmöillään, sekin pitää tietenkin kertoa.

^{Nevalaisen aikana} maakuntalehden sisällöt ovat viihteellistyneet. Tulevaisuuden kulttuurijournalismilta Nevalainen toivoo monipuolisuutta, niin sanottua korkeakulttuuria populäärin rinnalla.

– Vaikka esimerkiksi klassisen musiikin konserttiarviot eivät saa verkkosivuilla paljon klikkauksia, ne ovat osa kokonaisuutta.

Nevalainen aikoo istua orkesteri- ja teatterikatsomossa jatkossakin. Ainakin, jos tarjolla on jotain mielenkiintoista.

– Eläkeläisenä pitää tietysti katsoa kukkaroon, mihin on varaa ja mihin ei. Eivät ne eläkeläisliputkaan hirveän halvat ole.

Karjalainen täyttää 150 vuotta keskiviikkona 2.10.2024. Tämä juttu on yksi juhlalehtemme jutuista.

Juhlalehden näköislehtiversio on vapaasti luettavissa ilman Karjalaisen tilaajatunnuksia. Lehden pääset lukemaan täältä.