Elokuva-arvio: Kotimaisen kulttileffan jatko-osa kierrättää kliseitä ja onnistuu naurattamaan vain muutamassa kohdassa

Hevimpi reissu

★★

Ohjaus Jukka Vidgren ja Juuso Laatio. Rooleissa: Johannes Holopainen, Max Ovaska, Chike Ohanwe, Samuli Jaskio, Anatole Taubman, Helén Vikstvedt, David Bredin, Jussi 69 Vuori ja Martti Syrjä.

Kuusi vuotta sitten kotimaisen valkokankaan valloitti verrattoman hulvaton hevibändikomedia, joka kertoi sinfonista postapokalyptista reindeer-grinding-christ-abusing-extreme-sota-pakana-fennoskandimetallia soittavasta Impaled Rektumista.

Hevi reissu oli monella tapaa hauska ja oivaltava komedia raskassoutuisen musiikin tahattoman koomisesta maailmasta.

^Jatko-osa lähtee liikkeelle norjalaisesta vankilasta, jossa Impaled Rektum istuu aiemmin ansaitsemaansa tuomiota.

Vankilakohtaukset tarjoilevat hervotonta revittelyä, ja vaikuttaa jo siltä, että tässähän päästään oikein kunnolla vauhtiin. Mutta tekijöiden eväät sekä tarina lopahtavat vankilapakoon.

Yhtye kun yrittää päästä Saksaan Wacken Open Air -festivaaleille heittämään hyvän keikan ja pelastamaan saadulla palkkiolla kitaristin konkurssikypsän kotitilan.

^{Kaikki se,} mikä tapahtuu vankilapaon jälkeen, on kulunutta ja väsynyttä kerrontaa, jossa poukkoillaan ja jahkataan vailla kunnon juonta.

Muutamassa harvassa kohtauksessa tarjoillaan oivaltavaa komiikkaa, mutta ne hetket ovat todella vähissä. Bänditarinan eväät on syöty loppuun, ja kyseessä on jokseenkin kehno, tyhjänpäiväinen jatko-osa, joka perustuu kökön heppoiseen juoneen.

Tämä on perin surullista, sillä yhtyeessä olisi ollut ainesta parempaan jatko-osaan.

Harmillista on muun muassa se, että Impaled Rektumin mielenkiintoisimman soittajan, basisti Xytraxin hahmon oivaltavaa outoutta ei käytetä tarinassa enemmän hyväksi.

Max Ovaska näyttelee basistia niin hersyvän ironisen tyylikkäällä tavalla, että Xytrax olisi voitu huoletta nostaa koko juonen keskiöön.

Kun basisti yllättäen ihastuu hämmentävään japanilaiseen tyttömetalliyhtye Babymetaliin, niin sen kohtaamisen ympärille olisi voinut luoda veikeää draamaa enemmänkin.

^Elokuvan kerronta hajoaa liian moneen tyhjänpäiväiseen pakokohtaukseen sekä jonninjoutaviin keskusteluihin stereotyyppisen managerin kanssa. Wackenin festivaalikuvauskin jää kovin ohueksi ja latteaksi osuudeksi kokonaisuudessa.

Perusongelma on se, että ohjaaja-käsikirjoittajat ovat olleet liian haltioissaan omista camptyylisistä hahmoistaan ja heille kirjoitetuista vitseistä. Toki viittaukset heavylegendoihin (Lemmy, Dio, Metallica) ovat ihan kivoja, mutta vain sitä, ei muuta.

Hevimpi reissu osoittautuu kovin kevyeksi road movieksi, jonka kieli poskella -toteutus jää puolitiehen.

Tekijät olisivat tarvinneet käsikirjoitukseen ja ohjaukseen tuhtia ulkopuolista apua – rohkeaa näkemyksellisyyttä siitä, miten tehdään yli 90 minuuttia kestävää heviä komediaa.