Tohmajärveläisellä Teemu Jaatisella ei ole talossaan sisävessaa eikä aina sähköjäkään – "Jos maailmanloppu tulee, arkeni ei muutu mihinkään"

Juttu on julkaistu ensimmäisen kerran Karjalaisessa 18.1.2024.

Ulkona on pakkasta yli 20 astetta, mutta sisällä on mukavan lämmintä, sillä tohmajärveläinen Teemu Jaatinen, 47, on lämmittänyt punakylkisen tiiliuunin jo varhain aamulla.

– Mökin kokoon nähden uuni on reilun kokoinen, ja hyvin se lämpöä antaa. Tosin yli 20 asteen pakkasilla sisällä pitää kuitenkin olla kengät jalassa, kun lattia on aika viileä.

Teemu Jaatinen on asunut noin 30 neliön talossaan vakituisesti toista vuotta.  Aiemmin hän asui vuokralla Riikolan vanhalla koululla.

– Kesäthän minä olen asunut täällä läpeensä jo parina kolmena vuotena. Vuonna 2022 tulin tänne jouluksi, ja päätin jäädä asumaan kokonaan.

^Pienellä Keikonlammen rannalla sijaitseva mökki on Jaatisen isän 1990-luvun puolessavälissä rakentama. Rakennus toimi aluksi perheen kesäpaikkana, mutta Jaatinen sai sen itselleen muutamia vuosia sitten ennakkoperintönä.

Mökin hirret siirrettiin nykyiselle paikalle reilun kilometrin päästä.

– Tämä on kolmas paikka, jossa tämä vanhan aitan hirsikehikko on ollut. Sisäseinissä olevat paneelit ovat ainakin sata vuotta vanhoja, sillä ne on purettu äitini kotipihasta ja siirretty tänne. Rakentamisessa on käytetty paljon muutakin kierrätystavaraa.

^{Teemu Jaatisen} pienessä kodissa ei ole nykyajan mukavuuksia, kuten juoksevaa vettä, sähköjä tai sisävessaa. Eipä Jaatinen niitä liiemmin kaipaakaan.

– Minulle täällä eläminen on luksusta. Ilman mukavuuksia eläminen on ollut minulle arkea jo toista vuotta. Olen oppinut varautumaan kaikkeen.

Aivan sähkötön Jaatisen koti ei kuitenkaan ole. Liiterin katolla on aurinkopaneeli, josta virtaa alkaa tulla, kunhan se ensin paljastuu lumen alta.

– Kesällä huhtikuusta marraskuuhun jääkaappi, puhelimet ja tietokoneet toimivat aurinkosähköllä. Talvella en tarvitse jääkaappia, sillä ruoat säilyvät kylmälaukussa terassilla. Pakkanen on muutenkin siitä hyvä juttu, että jäätelöäkin voin ostaa, ja se pysyy sulamatta, Jaatinen toteaa.

^{Kun Jaatinen} on kotosalla, pirtissä palavat myös valot. Retkilyhdyt ja otsalamput ovat erinomaisia keksintöjä. Valoa tupaan tuovat myös kynttilät.

– Otsalamppu on ehdoton ulkohuussissa käydessä. Eikä huussissa Aku Ankkoja lueskella. Talvisin ulkohuussissa käynti muistuttaa formuloitten varikkopysähdystä. Pitää tehdä hätä ensin valmiiksi ja käydä vain pudottamassa se, Jaatinen kommentoi naureskellen.

^Talvisaikaan Jaatinen lataa usein puhelintaan ja tablettiaan autolla ajaessaan tai velipoikansa luona käydessään.

Pyykit hän käy pesemässä muualla samoin kuin peseytymässä sukulaistensa ja ystäviensä luona. Myös juomaveden hän tuo kotiinsa kyliltä.

– Kaivo täällä on, mutta se pitäisi puhdistaa. Juomaveden haen veljeltä tai milloin mistäkin. Tässä on joutunut olemaan kerjäläisenä kylillä pyydellen vettä ja puhelinta lataillen, Jaatinen sanoo.

^{Toissa viikolla} koettiin toistaiseksi tämän talven kovimmat pakkaset. Yli kolmenkymmenen asteen pakkasjakso kesti viikon verran. Sitä Jaatinen olikin odottanut.

– Otin sen vähän kuin ihmiskokeena nähdäkseni, miten pärjään. Ei minua niinkään jännittänyt se, pysynkö lämpimänä, vaan miten auto toimii. Onneksi Webasto riitti. Varustauduin myös buusterilla, jos auto ei starttaa. Ihmeen kaupalla auto kuitenkin toimi koko viikon ajan.

Jaatinen sanoo olevansa hiukan ylpeä, miten hyvin hän on pärjännyt pienessä sähköttömässä torpassaan.

– Jos maailmanloppu tulee, minun arkeni ei muutu mihinkään. Niin ja tämähän ei ole mikään mökki, vaan Keikonkankaan kaksikerroksinen hirsihuvila, jossa on tupa ja sali. Yläkerrassa on lisäksi huone, joka on vain kesäkäytössä.

^{Linja-autonkuljettajana} työskentelevä ja Tohmajärven teatterin ohjaajanakin tutuksi tullut Teemu Jaatinen on vasta hiljattain tajunnut nauttivansa yksin olosta, vaikkei hän mikään erakko olekaan. Myös luonnon seuraaminen on hänen mielipuuhiaan.

– Täällä asiat muuttuvat jotenkin merkityksellisemmiksi. Pieniinkin asioihin tulee kiinnitettyä enemmän huomiota. Käytännössä istuskelen aina tässä keittiön pöydän ääressä ja katselen ulos. Vaikkei siellä mitään erikoista näy, on näkymä aina erilainen.

^Yksin Jaatisen ei huvilassaan tarvitse asustella. Seurana on usein pieniä nelijalkaisia piipertäjiä.

– Päästäisiä syöttelen. Viime viikollakin paperikassissa rapisteli sellainen. Heitin sen pihalle, mutta vähän ajan päästä se tuli takaisin sisään. Käyköön lämmittelemässä, kunhan ei sentään viereen tule nukkumaan.

Viereensä Jaatinen kuitenkin hyväksyisi kauniimman sukupuolen edustajan, mutta sellaisista ei ole ollut tunkua.

– Kyllähän minä emännän ottaisin, mutta kukaan ei sellaista anna. No, mitäs poikamies edes naisella tekisi. Tuskin sellaista höpelöä löytyykään, joka tällaisessa huvilassa haluaisi asua. Meneehän tämä tässä yksin turjottaessakin, Jaatinen pohtii.