play

Kalevan Rastin Kirmula suomalaisittain harvinaiseen voittoon suunnistuksen MM-esikisoissa

Kalevan Rastin Miika Kirmula pitkän matkan kilpailussa suunnistuksen EM-kilpailuissa Unkarissa elokuussa.

Kalevan Rastin Miika Kirmula pitkän matkan kilpailussa suunnistuksen EM-kilpailuissa Unkarissa elokuussa. Kuva: Anu Uhotoinen / Suunnistusliitto

STT

Suomalaismenestys suunnistuksen maailmancupin finaalin miesten pitkällä matkalla oli komea, kun Kalevan Rastin Miika Kirmula voitti ja Eetu Savolainen oli kolmas. Kuopion Nilsiässä kilpailtavat kisat ovat samalla MM-esikisat.

Kirmula kellotti 14,5 kilometrin reitillä ajan 1.20.10. Ruotsin Martin Regborn hävisi 44 sekuntia ja Savolainen minuutin ja 45 sekuntia. Suomalaisista kymmenen parhaan joukkoon ylsivät myös Akseli Ruohola (9:s) ja Olli Ojanaho (10:s).

–  Hyvälle kaudelle paras mahdollinen lopetus, vaikka tässä viikonloppuna onkin vielä kisoja. Lähdin hakemaan onnistumisia kohti ensi vuoden MM-kisoja, ja nyt voi olla jo hyvillä mielin menossa kohti ensi vuotta, Kirmula totesi Ylen haastattelussa.

Osakilpailuvoitto miesten maailmancupissa on suomalaisittain varsin harvinaista. Ylen mukaan Pasi Ikonen voitti maailmancupin kisan vuonna 2011 Tshekissä ja Mårten Boström oli sprintin maailmanmestari Vuokatissa 2013.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

–  Uskomatonta. Voittaminen on askel eteenpäin vielä (kesän EM-pronssista) ja hienoa, että tuli täällä kotikentällä, Kirmula iloitsi Ylelle.

uusimmat

Tarinat

Tarinat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

whatsApp

Whatsappilla:

Numeroon 050 3500 245

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi